Hallituksen toimenpiteet kurjistavat monen pienituloisen ihmisen elämän.

Miten pienistä tuloista voidaan vielä leikata? Mistä taksilla ravintolapäivälliseltä palaava päättäjä tietää, mitä pienituloinenkin tarvitsee elääkseen?

Turun Seudun TST ry:n kuntouttavan työtoiminnan asiakas Terhi Stenroos kertoo.

Kuva TST Tiedotus

Taustaa minusta

Olen 45-vuotias nainen, vaimo ja kahden lapsen (26- ja 12-vuotiaat) äiti. Olen myös pitkäaikaistyötön ja terveydellisesti haasteinen ja vajaakuntoinen. Terveydentilassani on ongelmia, muttei kuitenkaan niin suuria ongelmia, etteikö minua pidettäisi työkykyisenä.

Olen ollut halukas löytämään töitä jo vuosia ja lähettänyt lukemattomia työhakemuksia, mutta lähes aina olen jäänyt ilman töitä. Kuitenkin näinä työttömyyden vuosina olen työskennellyt työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan kautta sekä palkkatuettuna.

Silmäni avautuvat

Olen aina ollut taipuvainen murehtimaan asioita, joten välttelin mahdollisimman kauan lukemasta hallituksen suunnitelmista puuttua sosiaaliturvaan. Joulukuun aikana, juuri ennen joulua, tulin kuitenkin lukeneeksi asiasta ammattiliiton sivuilta. Tyrmistyin. Olin jotenkin kuvitellut, että olisimme hyvinvointivaltion kansalaisina oikeutettuja edes kohtalaiseen elämänlaatuun, vaikka olisimmekin työttömiä tai muutoin pienituloisia.

Ammattiliiton tiedotteessa käsiteltiin hallituksen suunnittelemia ja toteuttamia leikkauksia. Leikkauskohde toisensa jälkeen sai silmäni avautumaan totuudelle. Totuus on se, että sosiaaliturva käsitteenä ei enää tunnu paikkaansa pitävältä, sillä hallituksen suunnitelmien toteuttamisen jälkeen turvaa on heikennetty, jos ei olemattomaksi, niin sangen ohueksi. Voisi puhua ennemminkin sosiaaliturvattomuudesta.

Kurjistamallako eroon työttömyydestä?

Minua ei motivoi kurjistaminen; nälkä tai huoli siitä, miten saan lääkkeeni ja laskuni maksettua taikka huolehdittua lapseni tarpeista, päinvastoin. Jos joku työnantaja ottaisi minut töihin, menisin oitis, koska haluan tehdä töitä terveyteni sallimissa rajoissa.

Minun ja perheeni elämää vaikeuttamalla ja köyhdyttämällä ei yksikään työpaikka avaudu ja ilmesty kuin taikaiskusta minun ulottuvilleni.

Lähtökohtaisesti hallitus pitää työtöntä tai pienituloista työntekijää työtä vieroksuvana tai työstä kieltäytyjänä. Hallitus luo paremmin toimeentuleville kansalaisille kuvaa tyypillisestä työttömästä, joka on laiska, eikä halua lainkaan tehdä töitä. Näille ihmisille muodostuu vääränlainen mielikuva työttömästä ihmisestä. Työttömät nähdään syrjäytyneinä, yhteiskunnan varoja väärinkäyttävinä luopioina, joilla ei ole arvoa yhteiskunnassa.

Näiden käsitysten sijaan työtön on aivan tavallinen ihminen, joka syystä tai toisesta on ilman työtä. On pariskuntia, perheellisiä, yksinhuoltajia, yksinäisiä, tavallisia ihmisiä, jotka kävelevät kaduilla ilman, että heitä tunnistaisi yhteiskunnalliselta statukseltaan työttömiksi.

Köyhyyttä tai työttömyyttä ei pitäisi joutua häpeämään, mutta nykyinen ilmapiiri luo paineita työttömille, ettei heitä tuomittaisi laiskoiksi ja huonoiksi ihmisiksi. Nykyisen hallituksen luomat mielikuvat syöksevät meitä kohti 1980-luvun mentaliteettia, että työtön on epäihminen, supinaa ja syytteleviä sormia nostattava kuriositeetti.

Sen sijaan, että hallitus kurjistaa yhteiskunnan vähempiosaisten elämää antamalla keppiä, minusta porkkana olisi parempi ja ainoa hyväksyttävä lähestymistapa työttömyyden pienentämiseksi. Hallitus voisi esimerkiksi tukea työnantajia palkkaamaan enemmän vajaakuntoisia työttömiä. Opiskelupaikkoja voitaisiin pyrkiä lisäämään ja opiskelijoiden toimeentulon voisi inhimillistää, myös niille, joilla ei ole luottotietoja ja mahdollisuutta saada lainaa.

Yksinkertaisesti sanottuna: ilman sopivia työpaikkoja eivät työttömät työllisty, vaikka kuinka heitä rangaistaisiin tilanteestaan. Missä ovat siis nämä työpaikat, joita pitäisi yhtäkkiä olla tuhansille ihmisille? Miksi lähdetään siitä olettamuksesta, että on työttömän oma vika, ettei hän saa töitä?

Huoli ihmisarvoisesta toimeentulosta

Moni meistä itkee itsensä uneen toimeentuloaan murehtien. Osa meistä ei saa myöskään toimeentulotukea, jonka on tarkoitus tasoittaa kaikkein köyhimpien resursseja, kun muut tuet poistetaan tai vähennetään lähes olemattomiin.

Minun tapauksessani puolisoni tienaa työssään juuri ja juuri yli laskureiden rajojen, niin toimeentulotuki jää vain haaveeksi.

Toimeentulo- ja asumistukien ehtona on myös tarpeeksi pieni asunto, tarpeeksi pienellä vuokralla. Vuokrien noustessa jatkuvasti saavat ihmiset olla muuttamassa myös jatkuvasti, mikäli mielivät saada täysimääräiset tuet. Ahdistavaa ja perin ihmisarvotonta elämää on elää jatkuvassa pelossa, että milloin pakotetaan lähtemään omasta kodistaan ja juuriltaan, että saisi elämiseen tarvitsemansa tuet.

Itse monisairaana ja lääkkeitä käyttävänä minulla on lääkärikäyntejä ja useita eri lääkkeitä. Lääkärikäyntejä olen joutunut jättämään maksamatta ja lääkkeitä olen joutunut venyttämään eli pienentämään annoksia, jotta ne riittäisivät siihen asti, kunnes seuraava työmarkkinatuki tulee maksuun. Elämme mieheni hoitajan palkalla ja minun työmarkkinatuellani. Joka kuukausi menemme kädestä suuhun -menetelmällä. Kaikki,
mikä tulee, myös menee ja viimeistään loppukuusta olemme pakotettuja ruokajakojen jonoihin.

Olen tällä hetkellä kuntouttavassa työtoiminnassa ja sen tuoma yhdeksän euroa osallistumispäivältä ovat tuoneet hieman helpotusta varsinkin kalliimpien lääkkeiden ostoon. Nyt, kun hallitus vie työmarkkinatuesta lapsikorotuksen kokonaan huhtikuuhun 2024 mennessä, menee työtoiminnan kautta saamani ylläpitokorvaus korvaamaan sitä vajetta ja perheemme toimeentulo on taas huonommassa tilassa.

Hallitus vastaan tavallinen kansa?

Mikäli kaikki hallituksen suunnitelmat toteutuvat, esimerkiksi porrastetusti pienennettävä työttömyysturva (mitä kauemmin olet työtön, sitä vähemmän saat tukea) on suuri uhkakuva – ei vain minulle ja perheelleni, vaan lukemattomille muillekin työttömille.

Päättäjille haluaisin sanoa, että ennen kuin päätätte tuhansien, jopa satojen tuhansien ihmisten elämästä, pitäisi teidän kulkea ensin heidän kengissään. Kokea, pystyykö sellaisilla rahoilla elämään edes tilapäisesti. Vai onko sellainen elämä elämisen arvoista edes vähän aikaa, saati pidemmälti?

Minusta olisi tarpeellista päättävässä asemassa olevien ihmisten elää 2–3 kuukautta työttömän ihmisen elämää, työttömyysturvan varassa, ilman ruokavarastoja, ilman luottokortteja, omaa autoa, takseja ja muuttaa mahdollisimman pieneen ja halpaan asuntoon siksi ajaksi. Laskuihin, lääkäreihin, lääkkeisiin, viihteeseen yms. olisi käytössä vain ne rahat, minkä työtön saa. Ei saisi mitään ylimääräisyyksiä, ellei nöyrry hakemaan Kelan tai sosiaalitoimiston kautta maksusitoumusta johonkin tarvittavaan tai seisomaan
ruokajaon jonossa, satoi tai paistoi.

Tässä olisi haasteen paikka, ottaisiko siitä kopin yksikään päättäjä, joka elää mukavaa yltäkylläistä elämää? Mene ja tiedä. Kultalusikka suussa syntyneen on varmasti vaikeaa ymmärtää pienen kovaosaisen ihmisen elämää, mutta juuri siitä syystä tämä haaste olisi hyvä tehdä jopa pakolliseksi, että ymmärrys voisi parantua.

Päättäjä: I dare you. Meillä on kansana mahdollisuus vaikuttaa hallituksen toimiin. Hallituksen on pakko
lopulta kuunnella, että heidän toimensa eivät ole hyväksyttäviä, kun seisomme yhtenäisenä rintamana, solidaarisuuden nimissä. Kaikkein heikompiosaiset tarvitsevat muita avukseen, jotta heidänkin äänensä tulevat kuulluksi.

Terhi Stenroos

”Ainoa asia, joka tarvitaan pahan voittoon, on se, että hyvä ihminen ei tee mitään”
– Edmund Burk